Kaikki kaverit ovat kiinnostuneita vain PC:stä ja viimeisimmistä superkonsoleista, seuraavaan Saku-tapahtumaankin on vielä kuukausitolkulla aikaa, eikä tuota englantiakaan tullut koulussa luettua riittävästi vapaasti soljuvaa jutustelua Internetissä ajatellen? Mitä tehdä, kun tekisi silti mieli vaihtaa Amiga-kuulumisia muiden kanssa tai kysellä vain neuvoja?
Ei hätää! Internetistä ja purkkimaailmasta löytyy lukuisia Amigalle omistettuja keskustelunurkkauksia, vieläpä ihan ensimmäisellä kotimaisellamme. Kertaamme seuraavassa parhaat suomenkieliset Amiga-kavereiden kalastelupaikat ja keskusteluryhmät sekä Internetissä että perinteisten purkkien puolella. Kerromme myös, millaisia henkilöitä ja millaista keskustelua eri paikoista löytyy ja mistä sopii etsiä lisää amigistiapajia.
Sakunet
Sakunet on Suomen Amiga-käyttäjät ry:n pitkäaikaisen purkkipuuhailijan Esa Heikkisen alulle sysäämä ja ylläpitämä tekniikaltaan Fidonet-tyylinen verkko, jonka toistakymmentä Amigaan keskittynyttä purkkia jakaa yhteiset viestialueet. Verkko on avoin kaikille kiinnostuneille käyttäjille ja purkeille. Vaikka Internet on kovasti syönyt jalansijaa purkkikulttuurilta ja samalla myös Sakunetiltä, puolustaa se edelleen paikkaansa amigistien kohtauspaikkana, jonne pääsee nyt myös Internetin kautta.
Sakunetissä käsitellään Amigan lisäksi myös muita verkon käyttäjiä kiinnostavia aiheita, esimerkiksi elektroniikkaa ja musiikkia. Sakunetissä on lisäksi Suomen Amiga-käyttäjät ry:n toiminnalle varattuja alueita, joilla julkaistaan kaikki tärkeimmät yhdistyksen tiedotteet. Sakunet on siis pätevä keino pysyä perillä Suomen Amiga-käyttäjät ry:n asioissa, jos ei syystä tai toisesta pääse seuraamaan yhdistyksen Internet-kotisivuja (http://batman.jytol.fi/~saku/ tai http://tzimmola.tky.hut.fi/saku/).
Sakunetiin pääsee esimerkiksi verkon keskuspaikan, Amiga Zonen kautta, puh. (015) 348 968. Pääkaupunkiseudulla sopii kokeilla esimerkiksi Kimmo Mustosen Giga-Boxia, puh. (09) 455 7486. Giga-Boxiin ja sitä kautta myös Sakunetiin pääsee lisäksi Internetistä ottamalla telnet-yhteyden osoitteeseen tzimmola.tky.hut.fi. Lisää yhteyspurkkeja löydät Sakunetin nodelistasta, jonka tuorein painos löytyy toisaalta lehdestä.
Verkkoon liittymisestä kiinnostuneiden purkkien sysopien kannattaa ottaa yhteyttä Esa Heikkiseen jättämällä hänelle viestiä Amiga Zonelle tai osoitteeseen oh4kju@sci.fi.
MBnet ja muut Amiga-purkit
Amiga-käyttäjiä löytyy purkkimaailmasta muualtakin kuin Sakunetin liepeiltä. Amiga-käyttäjien suosiossa on pitkään ollut MikroBitin tilaajapurkki MBnet, joka tarjoaa viestialueiden lisäksi myös laajat valikoimat ilmaislevitteisiä Amiga-ohjelmia, joita ahkerat tiedostoavustajat raahaavat MBnetin tiedostoarkistoihin jatkuvasti lisää. MBnetin Amiga-puoli on ollut aina eloisampi kuin lehden vastaava, kiitos juuri aktiivisten ja ystävällisten amigistien.
MBnetin Amiga-käyttäjien määrä on tosin romahtanut MikroBitin lopetettua Amiga-osastonsa, mutta MBnetissä vierailee kuitenkin suuren kokonsa vuoksi edelleen moniin purkkeihin verrattuna paljon Amiga-käyttäjiä. Jos perheeseen MikroBitti tulee, kannattaa katsastaa uusimmasta numerosta MBnetin purkkipuolen yhteysnumerot ja tutustua. MBnetin tarjoamalla ilmaisella Internet-yhteydellä sopii toki jatkaa matkaa myös Internetin laajemmille metsästysmaille. Myös MBnetiin pääsee Internetin kautta.
Muita Amiga-käyttäjien suosimia purkkeja sopii etsiä nykyisin Sami Hauhion ylläpitämältä perinteikkäältä Suomen Amiga-purkkilistalta, joka löytyy esimerkiksi Suomen Amiga-käyttäjät ry:n kotisivuilta osoitteesta http://batman.jytol.fi/~saku/ tai http://tzimmola.tky.hut.fi/saku/, tai CubE BBS:stä, puh. (09) 673 356.
DOT:n Amiga-postituslista
Suomen Amiga-käyttäjät ry:n alkujaan ylläpitämä sähköpostituslista siirrettiin viime vuonna Helsingin teknillisen korkeakoulun DOT-kerhon palvelimen suojiin, ja tämä alkujaan vain yhdistyksen asioista viestimiseen tarkoitettu lista on jatkanut tasaisesti kasvuaan yleiseksi Amiga-aiheiseksi viestintäkanavaksi. DOT:n Amiga-listalla sopii esimerkiksi pohdiskella Amigan tilannetta, tiedottaa tuoreimmista Amiga-uutisista ja esittää kysymyksiä. Listan viestintäkieli on suomi.
DOT:n Amiga-postituslistalle voi liittyä kuka tahansa Internet-sähköpostiosoitteen omistava. Listalle liitytään lähettämällä sähköpostia osoitteeseen amiga-request@dot.tcm.hut.fi ja kirjoittamalla viestiin sana "subscribe" (ilman lainausmerkkejä). Listalta erotaan lähettämällä em. osoitteeseen viesti, jossa on sana "unsubscribe".
Liittymisen jälkeen kaikki listalle kirjoitetut viestit lähetetään siihen sähköpostiosoitteeseen, josta liittymispyynnön lähetit. Listan viestit tunnistaa subjektin [amiga]-etuliitteestä. Kun haluat itse lähettää listan tilaajille viestin, lähetä viesti osoitteeseen amiga@dot.tcm.hut.fi, jolloin palvelinohjelma välittää sen edelleen kaikkien listalle liittyneiden sähköpostilaatikkoihin.
Maaliskuun lopussa DOT:n Amiga-postituslistalla oli yli 180 tilaajaa, joten lista tavoittaa varsin mukavan joukon suomalaisia Amiga-käyttäjiä. Ehkäpä sinunkin kannattaisi kokeilla? Jos pelkäät postilaatikkosi täyttyvän listan viesteistä, voit avata ilmaisen sähköpostiosoitteen esimerkiksi Hotmail-palveluun (www.hotmail.com) ja tilata listan viestit sinne.
sfnet.atk.amiga
Uutisryhmä sfnet.atk.amiga on kenties pitkäikäisin suomenkielinen Amigasta kiinnostuneiden yhteyskanava Internetissä. Uutisryhmän käyttö on viime aikoina rajoittunut lähinnä kysymysten ja vastausten sekä myynti- ja ostoilmoitusten esittämiseen, joten eloisaa keskustelua kaipaavien kannattaa ennemmin kokeilla DOT:n Amiga-postituslistaa, mutta satunnaiseen informaationälkään sfnet.atk.amiga sopii mainiosti.
#amigafin
Aivan oma lukunsa on suomenkielinen Amiga-IRC-kanava #amigafin (IRCnet), johon suosittelemme suhtautumaan suurella varauksella. Se kun iskee helposti kovempaa kuin miljoona volttia. Paitsi että kanavalla asustelee epämääräinen joukko erittäin mukavia Amiga-kasvoja, nämä kasvot ovat pääasiassa luonteeltaan koodereita. Heidän joukossaan ei tavallinen käyttäjä selviä ilman hurttia huumoria ja sittenkin on joskus vaikeaa.
#amigafin-kanavalle on muodostunut pitkälti oma tuttujen kooderikavereiden sisäpiiri, joka höpisee omiaan ja yleensä kaikesta aivan muusta kuin Amigasta. Kova sana tuntuu olevan Babylon 5 ja - pojat kun ovat poikia - joskus joku intoutuu kertomaan viimeisimpiä kokemuksiaan sosiaalisten valloitusten saralta. Onneksi poikien juttuja rauhoittelemassa kanavalla käyskentelee usein myös muutamia amigistityttöjä, mm. oma Saku-lehtemme päätoimittaja Anu "Thoriel" Seilonen voidaan jo hyvin lukea kanavan vakionaamoihin.
Vaikka jutut ovat outoja, aiheet sekavia ja mielipiteet mitä milloinkin, porukka on kuitenkin pääasiassa hyvin ystävällistä, eikä ole lainkaan mahdoton ajatus löytää hyvinkin vakituista juttuseuraa kanavalta. Tässä piileekin toinen syy suhtautua koko hommaan varauksella - jos et ole varovainen, huomaat pian itsekin istuvasi illasta toiseen #amigafin-kanavan äärellä ja katsovasi Babylon viitosta. Auh.
#amigafin-kanavalla on kotisivut: http://www.sci.fi/~rajis/amigafin.html
Suomen Amiga-gurut
Yrittäessämme rakentaa entistä parempaa tukiverkostoa hajallaan asuville suomalaisille Amiga-käyttäjille, keräsimme viime vuoden aikana Suomen Amiga-käyttäjät ry:n kotisivuille ja Saku-lehteen listaa "Suomen Amiga-guruista". Gurut ovat vapaaehtoisia Amiga-harrastajia, jotka ovat ilmaisseet halukkuutensa auttaa muita Amiga-käyttäjiä tuntemissaan asioissa puhelimen tai sähköpostin välityksellä.
Palvelu on toiminut satunnaisella menestyksellä ja onkin parhaillaan yhdistyksen kotisivuja uudistettaessa uudelleen arvioitavana. Listaan voi tutustua toisaalla lehdessä ja ainakin toistaiseksi myös Suomen Amiga-käyttäjät ry:n kotisivuilla osoitteessa http://batman.jytol.fi/~saku/ tai http://tzimmola.tky.hut.fi/saku/.
Jos olet ollut tyytyväinen palveluun, olet hyödyntänyt apuaan tarjonneiden ohjeita ja haluaisit nähdä gurut toiminnassa jatkossakin, haluaisit mukaan gurujen listalle tai sinulla on muuta kommentoitavaa, lähetä aiheesta sähköpostia allekirjoittaneelle osoitteeseen siren@mikrobitti.fi.